Edustajiston mullistava vaikutus 16.9.2016


“HYYn ylintä päätäntävaltaa käyttää 60-henkinen edustajisto ” TÄH? No niinpä, syitä lähteä mukaan edustajiston toimintaan on hankala selvittää lukemalla vain HYYn nettisivuja. Tässä siis vaalipäällikön rehellinen arvio siitä, miksi kannattaa olla edaattori.

Kaksi vuotta edaattoriutta on pian takanani  ja on vaikeaa listata, mitä kaikkia uusia asioita olen kauteni aikana oppinut. Edustajisto päättää siitä, mitä ylioppilaskunnassa tapahtuu. Se käsittelee tavoiteohjelman ja talousarvion sekä esimerkiksi pidemmän ajan tavoitteita luovat linjapaperit ja suunnitelmat, valitsee Ylioppilaslehden päätoimittajan ja lisäksi päättää HYY-yhtymän suurista linjoista. Vastuullista, tärkeää ja usein näkymätöntä, mutta asioita joilla on jokaisen opiskelijan arjessa suoraan ja välillisesti merkitystä. Paperilla tuo kaikki kuulostaa minusta hiukkasen sekavalta ja siltä että mukaan ei voisi muka lähteä vaikka fuksina, mutta onneksi ainejärjestöläisissä uskaltaa aina kysyä. Ja kysymällä ja keskustelemalla sitä on oppinutkin – nyt kaikki suunnitelmat ja linjapaperit ja talouskäppyrät ovat päivänselviä. Siellä kuuluisassa työelämässä mää oon se tyyppi, joka tajuaa miten päätöksenteko toimii ja miten asioihin voi vaikuttaa, ja siitä voin aika pitkälti syyttää aktiivista kauttani edarissa.

Ainejärjestöläisten edustajistoryhmä kokoustaa suunnilleen kerran viikossa. Ei kannata hätäillä sitäkään, ei kukaan pääse aina paikalle, eikä sitä keneltäkään oletetakaan. Kokouksissa käsitellään yleensä seuraavan edustajiston kokousten asioita (niitä kokouksia on sitten kerran kuussa)  ja muita ajankohtaisia ylioppilaskunnassa, järjestöissä ja opiskelijan arjessa pyöriviä aiheita. Kevyttä ja kivaa siis, ja poikkeaa siitä perusjärjestötoiminnasta tosi paljon. Klassinen sanonta siitä, että mitä enemmän antaa sitä enemmän saa pitää mielestäni kyllä ainejärjestöläisten edustajistoporukassa täysin paikkansa.

Parasta tässä hommassa on ihmiset – se iloinen poikkitieteellisyys! Hyalilaisia on joka kampukselta, erilaisista taustoista ja oppialoista, joten jokaiseen käsiteltävään aiheeseen löytyy oikeasti tietopohjaisia argumentteja. Lisäksi hyalilaiset HYYn hallituslaiset kertovat ajankohtaisista asioista, ja heiltä voi helposti kysyä lisätietoa. Päätöksiä ei siis koskaan tehdä mututuntumalla tai kenenkään ideologiaan nojaten – ajamme ylioppilaskunnan, yhteisöjen ja yksilön etua. Olen oppinut argumentointia, perustelemaan oman mielipiteeni sekä analysoimaan sitä, minkä takia joku on jostain aiheesta eri mieltä.

HYALilaiset ovat erittäin aktiivisia toimijoita ylioppilaskunnassa ja meitä onkin lähes kaikissa vaikuttamisen paikoissa – kaikkialla missä opiskelijan arjesta, järjestöjen ja ylioppilaskunnan toiminnasta voi tehdä parempaa, siellä toimii hyalilainen. Edistämme yhteistä hyvää joka päivä jossain paikassa – emme vain vaalisyksynä. Se onkin ollut kaudellani erityisen siistiä huomata: muutoksia saa oikeasti aikaan avaamalla suunsa ryhmän kokouksessa, ja jokaisella on siihen mahdollisuus! Yhteinen hyvä tekemisen meininki kuuluu vahvasti hyalilaisuuteen – ja siksi kokenkin HYALin todella vahvasti juuri omaksi poppookseni.

Haluaisitko tietää enemmän? Laita viestiä Facebookissa tai maililla, ja kysy! Sähköposti: minnasuorsa@gmail.com

Ps. Toimintaan pääset mukaan koska tahansa, esimerkiksi seuraava HYALin hallituksen (ja toimijoiden) kokous on 23.9. Jos kuitenkin halajat edustajistoon, täytyy sinun olla hieman nopeampi, ja ottaa yhteyttä ennen seuraavaa kokousta! Tuu mukaan, se kannattaa!

Minna Suorsa,
HYALin vaalipäällikkö 2016

Minna Suorsa, Ankka asian takana - vaalipäällikkö 2016

Minna Suorsa, Ankka asian takana – vaalipäällikkö 2016