HYALin puheenjohtajan terveiset – Kohti syksyä 9.8.2016


Kun aloitin HYAL ry:n puheenjohtajana huhtikuun puolessa välissä, olin varsin hämmentynyt.  Johdettavana oli ja on edelleen varsin poikkitieteellinen joukko erilaisia ihmisiä ja edellisestä puheenjohtajakaudesta oli kulunut aikaa. Olin myös hiljaa itsekseni vannonut, etten enää lähde puheenjohtajaksi. Tällä kertaa uusi seikkailu ja ympäröivä hallitus kuitenkin motivoivat paljon. Yllätyin itsekin, paljonko lopulta halusin toimia yhdistyksen puheenjohtajana. En toistaiseksi ole katunut päätöstäni ja en usko, että tulen sitä katumaan tulevaisuudessakaan.

Kulunut kevät tarjosi monenlaisia haasteita, mutta yhdistys on silti tehnyt paljon asioita ja erityisesti runsaasti uusia asioita. Perinteisen Kesäseminaari ykkösen lisäksi jäsenistö ja muut kiinnostuneet ovat päässeet pohtimaan muun muassa Ison Pyörän vaikutuksia järjestökenttään Järjestömyllerrysillassa ja keskustelemaan tilajaosta kevään ainejärjestöillassa. Pian on tiedossa vielä toinen Kesäseminaari, ja toimintaan pääsee mainiosti mukaan myös syksyn ainejärjestöilloissa ja fuksitapahtumissa. Syksyllä pakerretaan luonnollisesti edustajistovaalikampanjaa ja jäänitetään vaalin tulosta.

Mikään edellämainitusta ei kuitenkaan onnistuisi ilman ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti mukana ideoimassa ja tekemässä asioita. HYALin hallitus ja toimijat ovat sitoutunutta ja asiansa tuntevaa väkeä, joiden kanssa on ilo toimia ja pallotella ideoita. Samoin jäsenistöltä tapahtumissa tulleet itselle uudenlaiset ja erilaisetkin ajatukset ovat kallisarvoisia. Haluan kiittää jokaista, joka on ollut kuluvana vuonna jotenkin mukana tekemässä siitä ainutlaatuista.

Lopuksi haluan todeta, että mitä avoimempi HYAL on, sitä parempi HYAL on. Haluan, että toimintaan on helppo ja mukava tulla ja että jokainen voi ja uskaltaa sanoa ääneen myös sen erilaisen mielipiteen. Uskalletaan olla poikkitieteellisiä ja keskenämme erilaisia. Ja muistetaan olla myös ihmisiksi.

P.S. allekirjoittanutta voi tulla nykimään hihasta (tai housunpuntista) jos kokee, että on kehitysehdotuksia tai muuta asiaa tai vaikka ei olisikaan.

Juho Kajava - HYALin hallituksen puheenjohtaja

Ankka asian takana, Juho Kajava – HYALin hallituksen puheenjohtaja