Fuksi – näin löydät oman juttusi opiskelijatoiminnassa


Taas on uusi opiskeluvuosi alkanut, ja fuksit ovat aloittaneet uuden huikean jakson elämässään. Oletpa sitten ensimmäistä kertaa aloittamassa korkeakouluopintoja, vaihtanut alaa tai yliopistoa tai juuri aloittanut uudessa maisteriohjelmassa, onneksi olkoon opiskelupaikastasi!

Orientoivan viikon, avajaiskarnevaalien ja fuksisuunnistusten tarjoaman tietotulvan keskellä saattaa mietityttää, mihin kaikkeen toimintaan kannattaisi lähteä mukaan ja miten voisi itse löytää oman ystäväpiirinsä yliopistoyhteisön sisällä. Aikakin on rajallinen resurssi ja saattaa tuntua, että kaikkeen ei ehdi mukaan. Itse suosittelen käymään kiinnostavien järjestöjen, seurojen ja muiden yhteisöjen uusien illoissa, joita syksyllä järjestetään riittämiin. Tässä myös muutama vinkki oman kokemukseni pohjalta!

1. Hyppää mukaan aine- tai tiedekuntajärjestön toimintaan

Oma aine- tai tiedekuntajärjestösi on yhteisö, jonka olemassaolo kannattaa hyödyntää heti alusta lähtien. Voin suositella omaan ainejärjestöön tutustumista oikeastaan kenelle tahansa. Omasta ainejärjestöstä löytää samasta oppialasta kiinnostuneita ihmisiä ja niitä tyyppejä, joiden kanssa tulet joka tapauksessa istumaan syksyn aikana luennoilla.

Vertaistuen vaikutusta opiskelumotivaatioon ja opintopisteiden kerryttämiseen ei voi mielestäni korostaa liikaa. Tenttikirjojen pänttääminen ja harjoitusten tekeminen tuntuu helpommalta, kun tunnet ihmisiä, jotka tietävät, mitä olet käymässä läpi. Oma ainejärjestösi myös tuntee parhaiten opintosuuntasi edunvalvontatarpeet, opetushenkilökunnan ja tietää kaikki ne tiedekuntasi tapahtumat, joita et missään nimessä halua jättää väliin.

2. Valiokunnista poikkitieteellisyyttä

Valiokunnissa pääset tekemään poikkitieteellistä toimintaa muiden samasta aiheesta kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa. HYYn eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan valiokunnat järjestävät paljon matalan kynnyksen toimintaa ja uusien iltoja, joiden kautta on helppo hypätä mukaan.

Haluatko auttaa pelastamaan maailman? Viljellä vihanneksia kampuksellasi? Järjestää eeppisiä tapahtumia koko yliopistoväelle? Jutella opintoasioista muiden samasta aiheesta kiinnostuneiden kanssa? Päästä jakamaan Alina-salin käyttövuoroja järjestöille?  Valiokunnissa voit tehdä kaikkea tätä ja vielä enemmän. Valiokuntien toimintaan voi lähteä missä tahansa vaiheessa lukuvuotta ja osallistua voi juuri niin vähän tai paljon kuin oma aikataulu antaa myöten. Lisää eri valiokunnista ja niiden järjestämistä tapahtumista voi lukea täältä

3. Vaikuttamista hallinnon opiskelijaedustajana

Hallinnon opiskelijaedustaja näkee opintoasioiden toisen puolen. Opiskelijaedustajat käyttävät opiskelijoiden ääntä ja tuovat keskusteluun opiskelijanäkökulmaa niin koulutusohjelmissaan, tiedekunnissaan kuin yliopiston hallituksessakin. Lisäksi opiskelijoita on monissa tiedekuntien ja yliopiston työryhmissä ja muissa päätöksentekoelimissä.

Hallinnon opiskelijaedustajana oppii paljon uutta päätöksentekoprosesseista, oppii ilmaisemaan mielipiteitään ja pääsee keskustelemaan opintoasioista yliopiston henkilökunnan kanssa. Suosittelen opiskelijaedustajaksi hakemista, jos opintoasiat yhtään kiinnostavat. Mitään erityistaitoja ei tarvita; kiinnostus aiheeseen, halu oppia uutta, kyky kyseenalaistaa ja sanoa mielipiteensä ääneen antavat hyvät lähtökohdat opiskelijaedustajalle!

Vielä 1.10. asti ehdit hakea oman tiedekuntasi edustajaksi tiedekuntaneuvostoon tai yliopistokollegioon!

4. HYALista tukea ja turvaa

Helsingin yliopiston ainejärjestöläisten eli tuttavallisesti HYALin kautta saa varmasti apua ja tietoa minkä tahansa aikaisemmin mainitun toiminnan helpottamiseksi. HYALin toimintaan voi lähteä ehdottomasti mukaan jo fuksina eikä mitään erityismeriittejä aikaisemmasta järjestötoiminnasta vaadita. HYALissa toimii paljon entisiä ja nykyisiä järjestö- ja valiokuntatoimijoita, hallinnon opiskelijaedustajia ja kokeneita ylioppilaskunta-aktiiveja, joilta saa paljon tietoa ja kannustusta mihin tahansa toimintaan sitten haluaakin lähteä mukaan!

Mistä tahansa luottamustehtävästä tai toimielimestä oletkin kiinnostunut, HYALista löytyy lähes aina joku, joka on toiminut kyseisessä roolissa aikaisemmin ja on valmis kertomaan tehtävästä ja auttamaan tarpeen tullen. HYALissa oppii tunnistamaan omia vahvuuksiaan, kehittämään itseään ja tutustuu huikean mukaviin ja osaaviin tyyppeihin!

Löydä oma juttusi ja rentoudu!

Tietenkin toimintaa järjestävät myös monet muut tahot tässä mainittujen lisäksi. Erilaiset harrastejärjestöt, osakunnat, speksit ja muut toimijat järjestävät tapahtumia ja toimintaa yliopistoyhteisön piirissä. Etsi ja löydä oma juttusi ja haasta itsesi kokeilemaan sellaista, mihin et usko pystyväsi tai josta et aiemmin ole tiennyt olevasi kiinnostunut.

Vielä viimeisenä muistutan sinua nukkumaan ja liikkumaan tarpeeksi, syömään monipuolisesti ja huolehtimaan omasta jaksamisestasi. Tapaa välillä sukulaisiasi ja vanhoja ystäviäsi. Käy keikoilla, konserteissa, taidemuseoissa ja teatterissa ja lue kirjoja. Käy treffeillä. Tee opintoja eteenpäin. Oma jaksaminen on tärkeintä, ja kun peruspalikat ovat kunnossa, voi keskittyä täysillä juuri niihin kiinnostaviin juttuihin.

Leena Lindfors

HYAL ry:n varapuheenjohtaja 1/2