Mitä talvisemmassa tapahtuikaan?


Marras-joulukuu on usein varsin jännittävää aikaa järjestöissä. Se on se kuu, jolloin yhdistykset saavat uudet puheenjohtajat sekä toimijat seuraavalle vuodelle. Myös HYAL valitsi uudet puheenjohtajat, ja HYALia johtaakin vuonna 2017 timanttinen tiimi: HYAL ry:n puolella Krista Laitila ja edustajistoryhmän puolella Olli Savisaari.

Vuosi vierähti käyntiin varsin lennokkaasti, kun HYALilaiset kokoontuivat yhdessä ideoimaan tulevaa vuotta talviseminaarin merkeissä. Seminaarissa käsiteltiin paljon tärkeitä aiheita kuten yhdenvertaisuus, linjapaperit, tulevan vuoden toiminta ja HYALin näkyvyys. Mökkireissun ensimmäinen ilta sujui pitkälti toisiin tutustumisessa ja saunomisessa.

Toisena päivänä keskustelua herätti erityisesti yhteinen ideointituokio, jossa pohdittiin muun muassa HYALin viestinnän roolia ja kampusnäkyvyyttä. Villein idea taisi olla HYALin oma ilmalaiva, sitä tosin saatetaan vielä hetki joutua odottelemaan. Yksi HYALille tärkeä teema lauantai-iltana oli yhdenvertaisuus. Tänä vuonna HYAL ry on alkanut valmistella laajempaa yhdenvertaisuussuunnitelmaa, josta kuullaan myöhemmin vielä lisää!

Toisen päivän ilta päättyi sitseihin, jossa tunnelma oli katossa. Yhtä kaikki viikonloppu toi mukanaan HYALilaisille uutta ajateltavaa ja uusia tuttavuuksia, joihin törmäillä sitten vuoden mittaan. Tämän viikonlopun osalta rima on asetettu korkeaksi kesäseminaaria silmällä pitäen!

Krista Laitila,
HYAL ry:n puheenjohtaja