Ryhmikset – mitä, miksi?


Kun kello lähestyy kuutta, Ainejärjestöläisten edustajistoryhmä kerääntyy Uuden ylioppilastalon kolmanteen kerrokseen. Kyseessä on viikkotapaaminen, eli ryhmis, jossa keskustellaan ylioppilaskunnan uutisista ja tulevista tapahtumista.

Ryhmiksessä käydään läpi edariin tulevia asioita, jotta kaikki ryhmän jäsenet saavat pureskella niitä ennen varsinaista päätöksentekohetkeä. Varsinaista ennakkotietoa ylioppilaskunnan asioista ei tarvitse, sillä ryhmikseen kutsutaan usein asiantuntijoita tai ylioppilaskunnan hallituksen jäseniä kertomaan lisätietoja. Tänä vuonna ryhmiksessä on vieraillut esimerkiksi HYY Yhtymän hallituksen jäseniä, Ylioppilaslehden kustannus Oy:n hallituksen jäseniä sekä Ylioppilaslehden päätoimittaja.

Ryhmis on loistava paikka saada uutisia ylioppilaskunnan tulevista tapahtumista tai uudistuksista. Hallituksen jäsenet usein jakavat mitä heillä on juuri sillä hetkellä työpöydällään ja kysyvät konsultaatiota ryhmältä – mitä ryhmän mielestä asian eteen olisi hyvä tehdä. Samalla pääset vaikuttamaan hallituslaisten kautta päätöksentekoon Ylioppilaskunnan ytimessä.

Miten siellä toimitaan?

Ryhmiksissä siis esitellään asia, jonka jälkeen avataan usein vapaa keskustelu asiaan liittyen. Tässä jokaisella on mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä asiaan. Jos asia vaatii ryhmän kannan muodostamisen, se tehdään joko peukkuäänestyksellä tai suljetulla käsiäänestyksellä. Jokaisesta ryhmiksestä tehdään myös muistiot, jotka toimitetaan nähtäväksi niille, jotka eivät päässeet paikalle. Tämän takia ei haittaa, vaikka ei pääsisikään paikalle jokaiseen ryhmikseen!

Ryhmis on myös oiva tilaisuus antaa palautetta. Monesti ryhmiksissä käsitellään esimerkiksi koulutuspoliittisia uudistuksia ja niiden seurauksia ympäri yliopistoa. Olemme onnekas ryhmä, sillä meidän ryhmämme jäsenet levittäytyvät melkeinpä kaikille yliopiston kampuksille, minkä ansiosta tieto kulkee tehokkaasti molempiin suuntiin.

Vapaaehtoisten ansiota

Ryhmistoiminta pohjaa siihen, että Ainejärjestöläisten edustajistoryhmän jäsenet sekä HYALilaiset aktiivit vapaaehtoisesti kokoontuvat keskustelemaan aina kun pääsevät paikalle. Ylioppilaskunnassa tapahtuu paljon joka viikko, joten on täysin ymmärrettävää, että jokaiseen ryhmikseen ei pääse paikalle.

Mikäli edellämainitut asiat eivät saaneet sinua vielä vakuuttuneeksi siitä, että ryhmis on se paikka missä kannattaa olla, niin tässä vielä muutamia tärppejä. Ryhmistoiminnan kautta on mahdollista päästä kurkistamaan HYYn päätöksenteon kulisseihin. Saat vastauksen kysymyksiin siitä, että miksi Unicafessa vietetään kehitysyhteistyöviikkoa tai miksi saat Ylioppilaslehden kotiovellesi kuljetettuna. Tämän lisäksi pääset tutustumaan poliittisesti sitoutumattoman järjestön loistaviin tyyppeihin!

Nähdään ryhmiksessä!

 

Terkuin,
Olli & Sara

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ryhmän puheenjohtajistoon:

Olli Savisaari
olli.savisaari(at)helsinki.fi

Sara Järvinen
sara.jarvinen(at)helsinki.fi