Ensimmäisen kerran, kun lähdin mukaan järjestötoimintaan, en olisi uskonut mihin kaikkialle se johtaa. Yhdellä yksinkertaisella päätöksellä osallistua oman ainejärjestöni syyskokoukseen avasin itselleni lukemattomia ovia. Nyt, neljä vuotta myöhemmin olen lopettelemassa tapahtumarikasta ja opettavaista vuotta puheenjohtajana kahdeksan tiedekuntaa yhdistävässä HYAL ry:ssä.
Pippurinen ja kirjava aktiiviporukkamme on tehnyt aivan erinomaista työtä koko vuoden. Olemme järjestäneet koulutuksia, tapahtumia, kahvituksia ja paljon muuta. Fiilis on ollut aina HYALille ominaiseen tapaan rento ja avoin. HYAL on yhteisö, jossa aidosti tuemme toisiamme ja haluamme ystäviemme menestyvän.
Tämän vuoden viimeisimpänä isona tapahtumana järjestettiin HYAL forever 21 -vuosijuhlat, jossa pinkillä ja kullalla koristeltu Alina-sali ja koko Uuden ylioppilastalon kolmas kerros pääsi uuteen loistoon. Muutamat osallistujat kuvailivat tapahtumaa minulle sanoin:
”Havahduin illan aikana siihen, että vaikka saisin itse valita Alina-salillisen ihmisiä keiden kaa haluun viettää aikaa, ne olis about just nää samat tyypit, jotka täällä ovat!”
En olisi voinut itse paremmin sanoa!
HYAL on paikka, jossa olen löytänyt sekä itseni että huikeita ihmisiä elämääni. Vaikeista tilanteista on selvitty yhdessä ja onnistumisista nautittu, enkä vaihtaisi hetkeäkään pois! Vuosi kuitenkin lähestyy loppuaan – 20.11. valitaan, kenelle puheenjohtajan nuija siirtyy seuraavaksi. On aika antaa lava uusille, tuoreita ideoita täynnä oleville aktiiveille!
Krista Laitila
HYAL ry:n puheenjohtaja