150 vuotta parempaa tulevaisuutta


Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 150-juhlavuosi on pärähtänyt käyntiin, ja sitä koordinoi HYYn hallituksen varapuheenjohtaja, HYAL-taustainen Krista Laitila.

”Vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti, kun on päässyt ideoimaan, et mitä kaikkea siistiä tänä vuonna päästään tekemään. Vuoden aikana juhlavuosi tulee näkymään isosti joka sektorilla, ja aktiivista vaikuttamistyötä tehdään läpi vuoden, joten kannattaa pysyä kuulolla.”

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta juhlii 150-vuotispäiväänsä koko vuoden. Tänä vuonna HYYn historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta juhlistetaan monilla tapahtumilla ja tempauksilla, joihin voi tutustua juhlavuoden omilla nettisivuilla.

Juhlavuosi huipentuu marraskuussa HYY150-festivaaliin, joka kokoaa yhteen HYYn monipuolisen järjestökentän huikeat tapahtumat. Jos järjestöllä on mielessään tapahtumakonsepti, jonka se haluaisi toteuttaa juhlavuoden kunniaksi, kannattaa se ilmoittaa mukaan HYY150-festivaaleille – HYY tarjoaa parhaille ideoille apurahaa, viestintänäkyvyyttä ja sparrausapua. Ilmoita siis järjestösi mukaan HYY150-festivaaleihin osaksi järjestöjen riemujuhlaa 30.4. mennessä.

”Nyt jos koskaan on tullut aika toteuttaa niitä järjestöjen unelmoimia, pitkään haaveiltuja tapahtumia. Tää on se hetki, kun kannattaa ajatella isosti, mennä koneen ääreen, täyttää se lomake ja lähteä mukaan tekemään tästä meidän kaikkien paras juhlavuosi. Tässä on niinku pelkkii mahdollisuuksia! Tää on sitä parasta bestii!”

Lisäksi juhlavuodessa tulee olemaan vahvasti läsänä HYYn tekemä edunvalvonta ja vaikuttamistyö. Edustajiston hyväksymässä tavoiteohjelmassa kerrotaan mm. seuraavaa: ”Juhlavuosi nostaa esiin HYYn vahvuuksia opiskelijoiden yhteen saattajana ja merkitystä yhteiskunnan suunnannäyttäjänä. Juhlavuosi antaa mahdollisuuden kokea HYYläisyys tavalla, mitä ei ole ennen koettu ja avaa tapahtumat laajemmalle yleisölle kuin koskaan aiemmin.”

Tätä tavoitetta toimiston väki onkin ryhtynyt lähestymään kunnianhimoisesti. Yhteisöllisyyden lisääminen on HYY150-juhlavuoden yksi tärkeimpiä teemoja, ja tapahtumia tehdään monipuolisesti kaikille saavutettaviksi. Juhlavuodessa halutaan, että koko jäsenistö juhlii ja HYY150 on aidosti meidän kaikkien juhla! Vaikuttamistyötä tehdään juhlavuonna yhteisöllisyyden lisäksi myös yhdenvertaisuuden ja tasakolmikannan edistämisen sekä joustavan päivähoidon mallin tiimoilta.

Kaiken kaikkiaan uskon, että tästä vuodesta on tulossa aika huikee. Kannattaa siis aktiivisesti seurata HYYn Facebookia ja jäsentiedotteita, koska siellä tiedotetaan tämän vuoden uusista avauksista parhaiten, eikä niitä kannata missata!”

Krista Laitila
HYYn hallituksen varapuheenjohtaja,
HYY150-juhlavuoden koordinointi