Tämä vuosi on lähtenyt hienosti käyntiin ja olen oppinut paljon uusia asioita niin HYAL ry:n hallituksen puheenjohtajana kuin edustajiston jäsenenä. Osaava ja ihana hallituksemme on pistänyt niin sanotusti hippulat vinkumaan! Kevään aikana olemme järjestäneet useita tapahtumia, mm. hauskat fiktiivisten puolueiden täyteiset eduskuntavaalisitsit ja monipuolisia vapputapahtumia. Lanseerasimme myös uuden Ankkalinna-konseptin, joka koostuu järjestötoimijoille suunnatuista iltamista, joissa on sekä koulutuksia että rentoa tutustumista. Kevät on ollut myös uudistamisen aikaa, mm. HYALin järjestövierailujen osalta. On mahtavaa tehdä asioita ihmisten kanssa, jotka tekevät tätä hommaa suurella innolla ja rakkaudella.
Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun porukka hyalilaisia kävi esittäytymässä oman ainejärjestöni hallituksen kokouksessa. Silloin pari vuotta sitten ollessani fuksi, kyselin ja hämmästelin monia asioita, kuten “Miten HYALiin pääsee mukaan?” Olen ikuisesti kiitollinen niille tyypeille, jotka houkuttelivat minut (ja monet muut nykytoimijat) HYALiin. Tämä yhteisö on ihan erityinen. Näin suurelta ja osaavalta porukalta saa myös asiantuntevan vastauksen käytännössä mihin tahansa. Jokainen voi olla oma itsensä ja yhteisön tuki on vertaansa vailla. On tärkeää ylläpitää tätä avointa ilmapiiriä, jossa jokainen otetaan aidosti huomioon ja tuemme toisiamme vilpittömästi.

On mielettömän siistiä, kun oma ystäväpiiri ulottuu kauas oman opiskelualan ulkopuolelle. Uudet kaverit eivät rajoitu pelkästään HYALin sisälle, vaan tutustumista on tapahtunut ihan kaikkien HYY-poliittisten järjestöjen ja edustajistoryhmien välillä. Tämä vuosi on sujunut mielestäni erinomaisessa yhteishengessä ja olen siitä todella iloinen. Toiminta on mielekästä ja näissä hommissa oppii jatkuvasti uutta ylioppilaskunnasta, muista ihmisistä ja itsestään.
Milloin olisi sitten seuraava mahdollisuus lähteä mukaan toimintaan? HYALilla on vuodessa kolme seminaaria, yksi talvella ja kaksi kesällä. Viime viikonloppuna vietimme HYALin kesäsemma ykköstä Helsingissä. Kesäsemma kakkonen eli mökkiviikonloppu Nuuksiossa on siis vasta tuloillaan ja ilmoittautuminen on auki! Tule ihmeessä messiin, olit sitten vanha hyalilainen, aloitteleva edaattori tai täysin uusi tyyppi! Takaan, että kaikki otetaan ilolla ja lämmöllä mukaan. Kaikki tapahtumamme ja toimintamme ylipäätään on aina avointa kaikille kiinnostuneille! En voi muuta kuin suositella.
Ihanaa ja rentouttavaa kesää just sulle!
Jessika Isomeri
HYAL ry:n puheenjohtaja


Olen Jessika, HYAL ry:n puheenjohtaja ja ensimmäisen kauden edaattori. Tämä on toinen vuoteni HYALin hallituksessa. Opiskelen maantiedettä ja olen toiminut aktiivisesti ainejärjestössäni MaO:ssa ja olen edelleen mukana tiedekuntajärjestössämme Matlussa. Tähän vuoteen mahtuu myös HYYn Yhteisönkehittämisvaliokunnan hommia.
Lähdin HYALiin mukaan viime vuonna, kun toimin ry:n hallituksessa tapahtumavastaavana. Tämän lisäksi toimin edustajistovaaleissa Kumpulan listavastaavana ja olin myös itse ehdolla. Olin pohtinut mukaan lähtemistä useiden kuukausien ajan, mutta onneksi päätin uskaltaa tavoitella rohkeasti uusia aluevaltauksia. Paikka edustajistosta pamahti ja halusin jatkaa mukana koko HYALin kehittämisessä, ja sainkin kunnian toimia puheenjohtajana tälle vuodelle. Tästä yhteisöstä tulee minulle päivä päivältä yhä rakkaampi. On upeaa päästä vaikuttamaan ylioppilaskuntaan ja sen yhteisöihin, oppia uusia taitoja ja kasvaa ihmisenä. Olen kiitollinen, että tämä kaikki on ollut mahdollista.