Miksi HYAL? – puheenjohtajan mietteitä


Mikä myllerrysten vuosi onkaan! HYALin puheenjohtajaksi lähtiessäni en osannut odottaakaan kaikkea sitä mitä tämä vuosi 2020 on mukanaan tuonut ja tuomassa. Moni asia on kuitenkin ollut positiivinen ja iloinen, mutta mukaan mahtuu myös mieltä askarruttavia ja aiheeltaan monimutkaisia asioita. 

Alkuvuosi lähti HYALissa käyntiin tavalliseen tapaan talviseminaarin voimin, joka olikin juuri aloittaneelle puheenjohtajalle ikään kuin tulikoe. Ryhmäytyminen oli pahasti kesken, ja moni asia vielä haki paikkaansa. Lopputulema oli hyvä, urakka tuotti tulosta. Yhdistyksen puolella asiat saatiinkin talviseminaarin jälkeen rullaamaan mallikkaasti, ja katseemme oli kohotettu tulevaan.

Elämää ei voi ennustaa, ja niin siinä kävikin, että tästä vuodesta tuli jokaiselle hieman odotettua erikoisempi. Suuri maailmanlaajuinen kriisi pakottaa nyt sosiaalisen etäisyyden ottamiseen, ja hankaloittaa näin ollen monen ihmisen elämää. Tilanteessa minua harmittaa eniten se, että ihmiset ovat nyt hyvin kaukana omista tärkeistä yhteisöistään: kaveriporukoista, harrastuksista, järjestöistä tai perheestä. Mä koen, että juurikin yhteisöt ovat sellaisia radikaalisti ihmisen hyvinvointiin vaikuttavia asioita. Mulle tärkeimpiä yhteisöjä perheen ja ystävien lisäksi ovat kaikki jollain tavalla sidoksissa yliopistoelämään. HYAL on mulle yksi tällainen yhteisö, ja tiedän myös että se on sitä monelle muullekin. Sen takia olen valmis tekemään asioita sen eteen, että meidän yhteisöllä olisi hyvä olla. Ja koska mun mielestä auttamisen on hyvä ulottua myös oman piirin ulkopuolelle, eikä ainoastaan siihen omaan lähimpään yhteisöön, mä haluan tukea myös muita muille tärkeitä yhteisöjä. 

HYAL onkin tänä poikkeusaikana työskennellyt saman aatteen ja tavoitteen parissa, sillä juurikin yhteisöt ovat HYALin toiminnan keskiössä. Yhteisöjen ja yhteisöllisyyden on tieteellisissä tutkimuksissa huomattu vaikuttavan ihmisten hyvinvointiin. Esimerkiksi hyalilainen Tommi, on kirjoittanut viime vuonna aiheesta blogin (ja kandin!). Opiskelijan elämässä on paljon tärkeitä yhteisöjä, jotka kannattelevat ja tuovat lisää hyvinvointia arkeen. Nämä yhteisöt ovat usein opiskelijajärjestöjä; monenlaisia ja eri asioihin perehtyneitä ja moniin tarkoituksiin perustettuja tahoja, joita pyörittävät ahkerat vapaaehtoiset.HYAL haluaa toiminnallaan mahdollistaa ja tukea opiskelijaelämää ja lisätä opiskelijan hyvinvointia. 

HYYn järjestökenttä on vuoden 2020 aikana kohtaamassa monia muutoksia. Ison pyörän vaikutukset alkavat näkyä konkreettisesti eri järjestöille, minkä takia esimerkiksi joitain HYYn alla toimivia järjestöjä on päätetty lakkauttaa, ja jotkut järjestöt ovat joutuneet hakemaan paikkaansa ja tarkoitustaan. Tämän vuoden syksyllä tehdään myös uusi tilajako, jonka hakuaika on parhaillaan käynnissä. HYAL haluaa muistuttaa, että meidän puoleemme saa kääntyä, jos järjestönne kaipaa apua tai tukea, oli kysymys sitten mistä tahansa järjestöihin liittyvästä asiasta. Meiltä ja taustaltamme löytyy niin ikään laaja verkosto eri alojen opiskelijoita, joiden osaamisesta voi olla jollekin järjestölle apua erilaisiin tilanteisiin. Opiskelijan etu on HYALin etu. 

Millaisissa asioissa HYAL sitten voi yhteisöjä, järjestöjä auttaa? Osaamista löytyy niin hallinto- kuin talousasioissakin, puhumattakaan erilaisten ohjelmistojen käytöstä. Esimerkiksi apua olemme tarjonneet toiminta-avustusten hakulomakkeen (tahlon) täyttämiseen, erilaisten tapahtumien järjestämiseen, hallinnollisiin asioihin, opintoasioihin ja tilajakoon liittyen. HYAL tarjoaa tukeaan kaikille HYYn piirissä toimiville järjestöille: muun muassa tiedekunta-, aine-, harraste-, poliittisille järjestöille ja osakunnille. 

Vaikeista ajoista ja eristyksistä huolimatta HYAL on myös joutunut monen muun järjestön tapaan perumaan tapahtumiaan. HYAL on perinteisesti järjestänyt muutaman kerran vuodessa järjestötoimijoiden auttamiseen tarkoitettuja Ankkalinna -tapahtumia ajankohtaisiin asioihin liittyen, mutta tilanteen takia apu on muutettu sähköiseksi. Lähestymme esimerkiksi järjestöjä tilajakoon liittyen tänä vuonna sähköpostilla. Lisäksi olemme luomassa Discordiin HYALin serverille omaa paikkaa järjestöavulle. Myös kevään sitsit muuttivat HYALilla muotoaan. Emme sitsanneetkaan perinteiseen tyyliin Alina-salissa viime keskiviikkona, vaan sitsasimme mitä mielenkiintoisimmalla tavalla, jokainen omalta kotisohvaltaan käsin. Teemana sitseillä oli “Kyllä tästäkin selvitään” sillä koemme nyt tarvetta jaksamisen boostaamiselle. Jos järjestöllänne on hankaluuksia keksiä tai kehitellä etätapahtumia, kurkkaa Ankkablogin edellinen postaus, siellä on koottuna tärppejä. 

Kesää odotan kyllä kovasti, sillä kesä merkitsee mulle irtiottoa arjesta. Toki tänä vuonna kesän aloitus, vappu on hieman erilainen kuin mitä aikaisempina vuosina, mutta uskon silti siihen, että kesäfiiliksiin päästään. Kesällä HYAL järjestää myös kaksi mahtavaa seminaaria, kesäseminaari 1 ja kesäseminaari 2. Kesäseminaari 2 järjestetään (toivottavasti) perinteiseen tapaan Nuuksion korvessa partiokämppä Lärkansissa. Niistä tiedotamme lisää vapun jälkeen. Seminaariin ovat tervetulleita kaikki HYALin toiminnasta kiinnostuneet, uudet sekä vanhat ankat!

Syksyä odotan myös innolla, sillä syksy puolestaan merkitsee minulle uuden alkua. Syksyllä käydään HYYn edustajiston, eli HYYn ylimmän päättävän elimen, vaalit, joissa kuka vain ylioppilaskunnan jäsen voi olla ehdolla. HYAL kokoaa tuttuun tapaan vaalilistansa kampuskohtaisesti, ja jos Sinua kiinnostaisi olla tulevaisuudessa HYYn edustajistossa, tehdä HYALin riveissä vaalitoimintaa tai muuten vaaleissa tukijoukkoina, niin laita ihmeessä viestiä!

Nyt kuitenkin eniten odotan sitä, että pääsimme eroon tästä fyysiseen etäisyyden tarpeesta, sillä vaikka miten hyvin teknologia toimiikin, ja etähommien tekeminen yökkäreissä on mahtavaa, kaipaan kovasti sitä, miltä tuntuu olla itselle tärkeiden ihmisten kanssa läsnä. Ihminen on olento, joka kaipaa toisten kaltaisensa läsnäoloa, ja tunnistan tämän kaipuun myös itsessäni. Siksi HYAL.

***

Jos haluat ottaa muhun yhteyttä, se onnistuu laittamalla viestiä pj@hyal.fi. HYALin hallitukseen saat yhteyden laittamalla viestiä hallitus@hyal.fi, minkä lisäksi vastaamme HYALin someissa yksityisviesteihin.

LINKIT

Hei, olen Roosa ja toimin vuonna 2020 HYAL ry:n puheenjohtajana! Aiemmin olen yhdistyksen hallituksessa toiminut varapuheenjohtajana ja viestintävastaavana, sekä vuoden 2018 edustajistovaaleissa toimin teologien vaalilistan listavastaavana. Lisäksi olen toiminut kotijärjestössäni TYT:ssä edunvalvontasihteerinä ja tuutorina. HYALiin lähdin vähän ennen vaaleja, kun siellä jo toiminut kaverini houkutteli mukaan. Toiminta tempasikin mukaansa ja nyt ollaan tässä. 

Opintojani teen teologisessa tiedekunnassa nyt neljättä vuotta, kandityö on takanapäin ja lukuvuotta 2019-2020 ovat siivittäneet opettajan pedagogiset opinnot, joista olen tykännyt tosi paljon! Vuosi on ollut vähän kuin vaihtovuosi eri puolella keskustakampusta. Lisäksi opiskelen sivuaineina historiaa, psykologiaa, sekä suoritan elämänkatsomustiedon opintokokonaisuutta.

Aiemmin saatoin ajatella, ettei järjestöhommat ole mua varten, ja vähän aristellen lähdinkin lopulta HYALin toimintaan. Yllätyin kuitenkin suuresti kun mut otettiin mukaan niin lämpimästi ja avoimesti, aina löytyi joku joka jaksoi selittää untuvikolle mitä mikäkin asia tarkoittaa. On hurjaa, miten paljon olen itse kasvanut ja kehittynyt ihmisenä HYALin ansiosta!