HYAL ottaa koronavirustilanteen ja sen myötä tulevat THL:n rajoitukset ja ohjaukset vakavasti. Tahdomme antaa järjestöille ja muille yhteisöille kättä pidempää
HYY ei pelasta maailmaa yksin. On tärkeää, että ylioppilaskuntamme osallistuu koko muun maailman kanssa ilmasto- ja ympäristökriisien vastaiseen taisteluun. Mutta
Vaikka tulevaisuutta on mahdotonta takuuvarmasti ennustaa, on HYYn edustajiston tammikuussa hyväksymä uusi strategia dokumentti, jossa asetimme tavoitetilan siitä, mitä haluamme
Monimuotoisuus määritellään hieman eri tavoin eri konteksteissa. Esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriö puhuu luonnon monimuotoisuudesta, toisaalta voidaan puhua monimuotoisuuden johtamisesta ja
Viimeistään kun syksyllä 2018 käännettiin porukalla HYALin vaaliohjelmaa, huomattiin miten tarpeellista oli käydä keskustelua siitä mitä meidän arvot tarkemmin tarkoittaa,
Ainejärjestöläisiä yhdistää vahvasti yhteenkuuluvuuden tunne yliopistoa kohtaan. Tunne siitä, että on osa jotain merkityksellistä, saa haluamaan muiden ihmisten voivan kokea
Strategian lähetekeskustelu HYYE 3/2019, 16.5.Tässä taltioitunaa Ainejärjestöläisen edustajistoryhmän, eli HYALin ryhmäpuheenvuoro HYYn strategian lähetekeskustelussa edustajiston kokouksessa 16.5.. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta