Olet täällä

HYALilaiset talouspaikoilla 2012

Ylioppilaskunnan taloudesta, sekä toimintatalouden että yrityspuolen,  tehdään päätöksiä monessa eri hallituksessa ja toimielimessä. Näitä kutsutaan HYYssä yleensä talouspaikoiksi. Talouspaikoilla toimivat henkilöt valitsee vuosittain HYYn hallitus. HYALilaisia toimii ahkerasti monilla erilaisilla talouspaikoilla. HYY Yhtymän puolella aloittavat toimielimet toimivat yritysten tilikausien mukaisesti aloittaen työnsä vasta keväällä. HYYn hallituksen talousjohtokunta toimii kalenterivuosittain. HYYn hallitus, jossa on viisi HYALilaista jäsentä, toimii myös HYY Yhtymän yhtiökokouksena.

HYYn hallituksen talousjohtokunta

Talousjohtokunta on HYYn hallituksen alainen valmisteleva elin, joka hoitaa tehtäviään itsenäisesti ja toisaalta valmistelee monia päätöksiä hallituksen käsittelyyn. Talousjohtokunta seuraa valvoo ylioppilaskunnan budjetin toteutumista ja seuraa Ylioppilaslehden taloutta. Lisäksi se esittää talousarviota ja kehystalousarviota hallitukselle. Myös monet järjestöihin liittyvät asiat, kuten toiminta-avustukset ja järjestötilojen jakaminen ovat talousjohtokunnan valmistelemia päätöksiä.

  • Anna Ylitalo
  • Tuomo Jokimies
  • Tapio Leinonen
  • Iiris Niinikoski
  • Aarni Suvitie

Ylioppilaslehden Kustannus Oy:n hallitus

Hallitus käsittelee Ylioppilaslehden kustantamiseen ja markkinointiin liittyvät talousasiat ja esittää ylioppilaskunnan hallituksen vahvistettavaksi vuotuisen tavoitebudjetin ja tilinpäätöksen.

  • Pasi Peltoniemi

HYY Yhtymän hallintoneuvosto

Hallintoneuvosto ohjaa ja valvoo HYY Yhtymän hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa yhtymän hallintoa. Se on samassa kokoonpanossa myös Oy HYY-Yhtiöt Ab:n hallintoneuvosto. Hallintoneuvosto avustaa ylioppilaskunnan edustajistoa ja hallitusta antamalla selontekoja ja lausuntoja. Hallintoneuvosto valvoo myös Omistajastraegia-asiakirjan toteutumista, joka on keskeinen vastuullisuutta ja ylioppilaskunnan tahtoa linjaava edustajiston kerran kahdessa vuodessa päättämä linjaus. 

  • Katri Korolainen-Virkajärvi, puheenjohtaja
  • Lari Ahokas
  • Valtteri Aaltonen
  • Anna Ylitalo
  • Saara Nykanen
  • Timo Vepsalainen

HYY Yhtymän hallitus

Hallitus toimii ylioppilaskunnan kiinteistötalouden hallituksena sekä Oy HYY-Yhtiöt Ab:n hallituksena, joka konsernihallituksena ohjaa ja valvoo myös tytäryhtiöidensä hallitusten toimintaa. Hallitus valmistelee ylioppilaskunnan omistamien kiinteistöjen tavoitebudjetit sekä edustajiston päätettävät tilinpäätökset ja kiinteistöasiat, valvoo kiinteistöjen talouden toimeenpanoa ja hyväksyy kiinteistöjä koskevat investoinnit toimivaltansa puitteissa. Yhtymähallitus myös ohjaa ja valvoo ylioppilaskunnan sijoitustoimintaa.

  • Juha Töyrylä

Oy Unicafe Ab:n hallitus

Unicafen noin 20 kahvilaa ja ravintolaa tarjoavat lounas- ja kahvilapalveluja niin opiskelijoille kuin yliopiston henkilökunnallekin pääosin Helsingin yliopiston tiloissa. Yhtiö harjoittaa myös juhlaravintolatoimintaa mm. Vanhalla ylioppilastalon tiloissa.

  • Risto Karinkanta, varapuheenjohtaja
  • Topi Hulkkonen

Oy Academica Hotels Ltd:n hallitus

Yhtiö harjoittaa majoitustoimintaa Domus Academicalla kesäkuukausina Hostel Academica -nimellä.

  • Meri Norola
  • Iiris Niinikoski

Oy Yliopistokustannus University Press Finland Ltd:n hallitus

Yhtiö kustantaa humanistis-yhteiskunnallista kirjallisuutta, ympäristö- ja ajankohtaiskirjallisuutta sekä muuta tietokirjallisuutta Gaudeamus-, Palmenia- ja Otatieto-nimikkeillä.

  • Marek Burakowski

Oy Suomen Lyyra Ab:n hallitus

Yhtiö ylläpitää ja kehittää valtakunnallista Lyyra-opiskelijakorttia, siihen liittyvää verkkopalvelua sekä muita opiskelijoiden elämää helpottavia palveluita. Hallitustyöskentely on verrattain tiivistä.

  • Pasi Hario

Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset - HYAL ry
Mannerheimintie 5 A, 2. krs, 00100 Helsinki | hallitus (at) hyal.fi

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer