Olet täällä

Valtiotieteilijöiden vaaliohjelma 2011

Kirjoittava ankkaSanoista tekoihin

Meille HYALin valtiotieteilijöille ylioppilaskunta ei ole vain edunvalvoja, vaan jokaisen opiskelijan paikka toimia. Järjestötoiminta edustaa meille niitä arvoja, joita haluamme ylioppilaskunnassa edistää: osallistavuutta, aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Ainejärjestöt ovat opiskelijayhteisön kulmakiviä, mutta meille läheistä on kaikki omaehtoinen toiminta. Siitä syntyvät ylioppilaskuntamme kasvot.

Yhteisöllisyys kuuluu yliopistoon

Hallinnon opiskelijaedustajat tekevät tärkeää työtä. Vuorovaikutusmahdollisuudet eivät kuitenkaan saa jäädä hallintoon. Palautejärjestelmän uudistamisen vaikeudet kertovat osaltaan siitä, millaisia esteitä opiskelijoiden ja henkilökunnan vuoropuhelulla edelleen on. Yliopistoyhteisön kyky ratkaista syrjinnän kaltaisia sosiaalisia ongelmia on riippuvainen vuorovaikutukseen perustuvasta yhteishengestä.

Ääni HYALin valtiotieteilijöille on ääni terveen yliopistoyhteisön puolesta!

Osallistavampi ylioppilaskunta on mahdollinen

Ylioppilaskunta ei ole aktiivien puuhamaa, vaan osa jäsenistön henkistä pääomaa, josta jokaisen on päästävä osalliseksi. Jäsenien mahdollisuuksia tulla kuulluksi ylioppilaskuntaan ja sen yritystoimintaan liittyvissä asioissa myös muodollisten toimielinten ulkopuolella tulee kehittää. Meistä ylioppilaskunnan ei tule olla hallinto- ja palveluorganisaatio, vaan nykyistäkin enemmän paikka toiminnalle ja yhteistyölle.

Ääni HYALin valtiotieteilijöille on ääni sinua läheisemmän ylioppilaskunnan puolesta!

Järjestöt ovat tukensa ansainneet

Järjestötoiminnan tukeminen on samalla HYYn toimintamuodoista tavoittavuudeltaan omaa luokkaansa.  Emme voi hyväksyä sitä, että lyhytnäköisin säästötoimenpitein vaarannetaan järjestötoiminnan tulevaisuus. Valtsikan järjestöt ovat löytäneet Uuden ylioppilastalon klusteritilat, mutta niihin asettuminen vie aikaa: säästöjen jatkuminen saattaisi vaarantaa nykyisenkaltaiset järjestötilat tai esimerkiksi järjestölehtien tuen. Järjestötukien leikkaukset eivät kuluneen edustajistokauden säästöjen jälkeen ole enää vaihtoehto.

Ääni HYALin valtiotieteilijöille on ääni järjestöjen toimintaedellysten puolesta!

Ylioppilaskunnan on vaikutettava arjessa

Asuminen on elämäntilanteesta riippumatta jokaisen opiskelijan perustarve ja pääkaupunkiseudulla toimeentulon kipupiste. Me näemme asumislisän sitomisen asuinpaikan asumiskustannuksiin HYYn keskeisenä toimeentulotavoitteena. Myös kaupunkiympäristöön vaikuttaminen, esimerkiksi toimivan kevyen ja julkisen liikenteen ja elävän kaupunkikulttuurin edistämiseksi koskettaa opiskelijan arkea.

HYY on aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Yhteiskunta- ja ympäristövastuulla on ylioppilaskunnan toiminnassa tärkeä osa, mutta ne eivät ole itsessään päämääriä. Meille parasta vastuunkantoa on ylioppilaskunnan ja sen yritysten oma toiminta, eivät sanailu ja kannanotot.

Ääni HYALin valtiotieteilijöille on ääni opiskelijalähtöisen vaikuttamisen puolesta!

Valtiotieteilijöiden ehdokkaat

Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset - HYAL ry
Mannerheimintie 5 A, 2. krs, 00100 Helsinki | hallitus (at) hyal.fi

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer