Olet täällä

Edunvalvonta ylioppilaskunnassa

HYYYlioppilaskunnan perustehtäviin kuuluu osallistuminen yliopiston ja opiskelijapalveluiden kehittämiseen sekä opiskelijan aseman parantaminen. Yliopiston ja ylioppilaskunnan sisäisen vaikuttamisen lisäksi HYY on myös yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka on aktiivisesti mukana kehittämässä kansainvälistä, valtakunnallista ja paikallista koulutus- ja sosiaalipolitiikkaa.

Ylioppilaskuntaan kuuluvat kaikki Helsingin yliopistossa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. Myös jatko-opiskelijat voivat halutessaan liittyä ylioppilaskunnan jäseniksi. HYY tarjoaa jäsenilleen neuvontapalveluita ja edunvalvontaa sekä erilaisia jäsenetuja. HYY palvelee myös piirissään toimivia järjestöjä, joita on noin 250 ja joiden toimintaan osallistuu suuri osa ylioppilaskunnan jäsenistöä.

HYYn jäsenet valitsevat demokraattisesti keskuudestaan 60 hengen edustajiston aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Edustajisto nimittää vuosittain hallituksen johtamaan ylioppilaskunnan toimintaa. Hallinto- ja toimeenpanovaltaa ylioppilaskunnassa käyttää edustajiston valitsema hallitus. HYYssä toimii myös useita valiokuntia. Nämä ovat ylioppilaskunnan hallituksen vuosittain asettamia toimielimiä, jotka työskentelevät itsenäisesti omalla toimialueellaan.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan liiketoiminta (Unicafe, Hostel Academica jne.) on keskitetty HYY Yhtymään, joka on ylioppilaskunnan omistama palvelualan konserni. HYY Yhtymän hallinnossa kuuluu opiskelijan ääni, sillä ylioppilaskunnan edustajisto määrittelee yritystoiminnan strategiset suuntaviivat. Lisäksi ylioppilaskunnan jäsenillä on vahva edustus kaikissa HYY Yhtymän yritysten hallintoelimissä.

Lisää tietoa ylioppilaskunnasta ja sen toiminnasta HYYn sivuilta.

Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset - HYAL ry
Mannerheimintie 5 A, 2. krs, 00100 Helsinki | hallitus (at) hyal.fi

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer