HYALin arvot: Monimuotoisuus


Monimuotoisuus määritellään hieman eri tavoin eri konteksteissa. Esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriö puhuu luonnon monimuotoisuudesta, toisaalta voidaan puhua monimuotoisuuden johtamisesta ja monimuotoisuudesta työelämässä. Usein sanalla viitataan esimerkiksi iältä, sukupuolelta, arvoilta tai uskomuksiltaan moninaiseen joukkoon.

Mitä monimuotoisuus on meidän yhteisössämme HYALissa?

Muistan miten aikoinaan, kun lähdin HYALin toimintaan mukaan, minut haluttiin mukaan toimintaan. Sellainen tunne minulle tuli voimakkaasti: koulutuspoliittisissa yhteyksissä tapaamani järjestöaktiivi houkutteli mukaan toisen tiedekuntamme toimijan kanssa HYALin seminaariin – kesäseminaari 2:seen. Sinne saavuttuamme alusta asti tuli lämmin olo koko porukassa, kaikkien silloin vielä tuiki tuntemattomien ihmisten keskellä. Jokaisessa tutustumisringissä kertoessani tämän olevan minulle ensimmäinen seminaari, koko joukko hurrasi ja taputti, kuin olisivat tienneet, miten ison työn takana mukaan lähteminen oli ollut. Paluupäivää edeltävänä iltana jokainen sai vuorollaan kertoa, mitä suunnittelee tulevaisuudelleen. Avoimen ja lämpimän ilmapiirin turvin rohkenin jopa näiden kaikkien vain vähän tuntemieni ihmisten edessä sanoa, miten minua pelottaa järjestötoiminnassa lähteä uusiin pesteihin, koska sairastan masennusta ja olen siksi epävarma omista voimavaroistani.

Koko seminaarin ajan minua, yhteisölle upouutta tyyppiä, kuunneltiin eikä jätetty porukasta ulos edes vahingossa – ennemminkin minunkin mielipidettäni kysyttiin ja jatkuvasti osoitettiin, että minäkin kuulun. Ja näin on ollut läpi koko tähänastisen aikani HYALissa, myös silloin, kun olen masennuksestani johtuen luullut, ettei minua kaivata edustajistovaalien viimeisen päivän yhteiskuvaan – ajattelin, että tulinhan muutenkin ihan myöhässä paikalle, telttaa ja pöytiä jo siivottiin pois. Vaan ei, silloinkin kun ensimmäinen muista toimijoista huomasi minut syrjässä seisoskelemassa, alkoi useammastakin suusta kuulua iloisia kutsuhuutoja ja suoranaisia käskyjä, että nyt äkkiä kuvaan sieltä. Kyynel silmäkulmassa ja hymy huulilla kiiruhdin joukkoon mukaan.

Sittemmin elämäntilanteiden muuttuessa ja muovatessa koko elämää uuteen uskoon, on HYALissa saanut olla juuri sellainen kuin kulloinkin on tarvinnut olla: eksyksissä, vähän rikkinäinen, väsynyt ja onneton. Minun kykyihini on uskottu ja ihan huomaamattanikin on ympärilläni ollut valtava tukiverkko silloinkin, kun en ole itse uskonut kumpaankaan. Kun sairaudet ovat jatkaneet ylitseni pyyhkimistä, on minua ymmärretty ja annettu tilaa sairastaa. Tiedän, että jos kipusairauteni veisi minut pyörätuoliin asti, järjestyisi silti aina jokin keino, jotta minäkin pääsisin esteellisiinkin tiloihin paikalle. Identiteettityöskentelyn ryöpytessä koko sukupuolikokemukseni mullin mallin olen yhtäkkiä tajunnut taas yhden syyn lisää, miksi tässä yhteisössä on aina ollut niin mukava olla: sukupuolitettujen sanojen sijaan käytetään sukupuolineutraaleja ilmauksia. Jos seminaarissa kysyy kolmannen sukupuolen saunavuoroa, se on mahdollista järjestää.

Ja sitä on monimuotoisuus HYALissa: että kaikki hyväksytään juuri sellaisina kuin ovat. Oikeastaan tuntuukin, että kaikki HYALin kolme arvoa tukevat toinen toisiaan: avoimet ovet kutsuvat sisään kenet tahansa, ja kun on yhdenvertaisuutta, monimuotoisuudelle on tilaa syntyä, tulla ja olla.

Olen Minna Inkinen, ensimmäisen kauden varaedaattori ja HYALin hallituksen talousvastaava ja ainejärjestökierroskoordinaattori. Olen aloittanut opiskeluni käsityönopettajan linjalla käsityötiede pääaineenani, ja myöhemmin vaihdoin pääaineeni kasvatustieteeseen. Olen toiminut ainejärjestössäni Käsitys ry:ssä yhteensä kolme vuotta, edunvalvojana ja puheenjohtajana.

Lähdin HYALiin mukaan vuonna 2017 kesäseminaari 2:n jälkeen ryminällä, ja seuraavan vuoden hallituksessa olinkin toimihenkilönä, hallituksen jäsenyys tähtäimessä tälle vuodelle. Lisäksi lähdin ehdolle

edustajistovaaleihin ja sainkin varaedaattorin paikan. Koen HYALin lämpimänä perheenä, joka on tarvittaessa aina tavoitettavissa.